Huomenna ja ylihuomenna mulla on vapaapäivät, mutta sitten sunnuntaina taas työt kutsuu. Nyt musta on alkanu taas tuntua, että tuo työ on kun tehty mulle. On niin kiva kohdata erilaisia ihmisiä, vaikka välillä saattaa tulla parikin lapiollista paskaa niskaan. Ihan kun se olis mun vika, että ulkona tuulee tai kylpylään pitää ottaa omat pyyhkeet mukaan. Sekään ei oo mun vika, että netti on hidas, koska linjoilla on n. miljoona turistia. Silti täytyy vaan jaksaa hymyillä asiakkaalle, ottaa syyt niskoilleen ja kiittää palautteesta.
Hieman etukäteen pohdin jo työkavereiden reaktiota mun paluuseen. Muistaako kukaan mua? Haluuko kukaan enää edes nähdä mua? Mutta pelko oli turhaa! Ihmiset vilkutteli jo kaukaa ja tuli halailemaan mua toivottaen tyttären tervetulleeksi kothiin.
Niin, tuo toivotus on saanu mut pohtimaan, että ehkä mun koti voiskin joskus olla täällä.
Asuisin tämmösessä mökissä... |
keskellä.... |